Asiantuntemus

Saamelaiset ovat oman elämänsä ja harjoittamiensa perinteisten elinkeinojen asiantuntijoita. Heidän tarinansa ovat syntyneet elävässä kulttuuriympäristössä kasvaessa heitä edeltäviltä sukupolvilta oppien. Tarinat, tavat ja taidot ovat siirtyneet eilisestä tähän päivään aina uuteen aikaan sopeutuen kuitenkin perinteitä kunnioittaen ja vaalien. Jos haluat esimerkiksi tutustua syvemmin poroihin ja niiden elämän kiertokulkuun, parhaiten siinä opastaa poronhoitoarjessa elävä. Kalan salat tuntee parhaiten kalastuskulttuurissa kasvanut kalastaja. Saamenkäsitöiden taidokkaaseen ja tarinarikkaaseen tarinaan sinua opastaa saamenkäsityömestarit. Asiantuntemus syntyy arjesta esivanhempien oppeja tähän päivää soveltaen ja sopeuttaen.