Homogenisoituminen

Kulttuurin homogenisoituminen on osa kulttuurien globalisoitumista, joka vähentää kulttuurien monimuotoisuutta ja rikkautta. Matkailuteollisuudella on suuret vaikutusmahdollisuudet ja samalla myös erittäin suuri vastuu siitä, miten kulttuureja esitetään ja kaupallistetaan. Saamelaisten kotiseutualue on rikkaan ja monipuolisen elävän saamelaiskulttuurin ja kulttuurimaiseman tyyssija, jossa paikallisyhteisöiden arki ja juhlat tapahtuvat. Matkailuteollisuus on kuitenkin istuttanut alueelle uusia matkailutoimintoja, jotka ovat joko muualta lainattuja tai kokonaan keksittyjä ja luonut näille alati kasvavaa kysyntää. Kysynnällä taas perustellaan tarjonnan tarvetta. Lainatut ja keksityt perinteet saattavat johtaa matkailun luomaan homogenisoituneeseen matkailukohteen ”identiteettiin”, jolloin arktisen alueen matkailumaisemat alkavat muistuttaa toisiaan alueellisesta alkuperäiskulttuurista ja sen rikkauden monimuotoisuudesta välittämättä. Alueelle vieraat ”perinteet” voivat mahdollisesti myös uhanalaistaa alkuperäisen kulttuurin elinvoimaisuuden, etenkin jos uudet keksinnöt ja ”istutukset” ovat vahvassa ristiriidassa alueen alkuperäisen, elävään kulttuurimaisemaan olennaisesti kuuluvien käytäntöjen kanssa. Kulttuurisen homogenisoitumisen lopputuloksena on matkailijoille syötetty kulttuurinen sekasikiö, jota saatetaan jopa virheellisesti markkinoida alueelle kuuluvana. Oikean tiedon levittäminen matkailun kautta vaikeutuu tai mahdollisesti jopa estyy.