Saamelaismusiikki

Saamelaismusiikki on tänä päivänä sekoitus uutta ja vanhaa. Saamelaismusiikin juuret ovat syvällä perinteisessä saamelaismusiikissa joiussa, leu’ddissa ja livđessä, jotka ovat perinteisen saamelaismusiikin lajit Suomen puolen saamelaisalueella. Muuta saamelaismusiikkia perinteisien vokaalimusiikkilajien lisäksi löytyy kaikista mahdollisista musiikkigenreistä räpistä humppaan.
Perinteisellä saamelaismusiikilla on useita perusperiaatteita, jotka ovat yhtäläisiä Länsi-Siperian lukuisten alkuperäiskansojen musiikin kanssa. Näitä kansoja ovat mm nenetsit, enetsit, nganasanit ja selkupit. Tärkein yhdistävä tekijä on se, että musiikillisen ilmaisun väline on ihmisääni, eikä soittimia ole käytetty. Toinen tärkeä yhdistävä tekijä on se, että musiikkia esitetään yksin, ilman toisia esittäjiä. Nämä periaatteet pitävät paikkansa myös perinteisessä saamelaismusiikissa. Perinteisiä saamelaisia vokaalimusiikkilajeja esitetään ilman instrumenttien säestystä ja ne ovat yleensä yksinesitettyjä.
Saamelaisen populäärimusiikin kehitys alkoi 1968 kun Nils-Aslak Valkeapää julkaisi albumin joikuja. Vuonna 1974 Valkeapää julkaisi toisen albuminsa ”Vuoi Biret-Máret, vuoi”. Se oli ensimmäinen levy, jolla joikuperinne oli yhdistetty länsimaisiin soittimiin. Valkeapäätä on seurannut lukuisa joukko saamelaisartisteja, joista kansainvälisesti tunnetuimpia ovat Mari Boine ja Wimme.
Tänä päivänä saamelaisartistit yhdistelevät ennakkoluulottomasti erilaisia musiikkigenrejä joikuun ja tekevät omanlaistaan laulelmamusiikkia. Saamen kielellä räpätään ja saamelaismusiikki seuraa kansainvälisien musiikkitrendien virtauksia.
Lukuisat musiikkifestivaalit sekä saameradio ja -televisio pitävät yllä modernia hyvin elävää saamelaista musiikkikulttuuria. Uusi sukupolvi kasvaa saamelaisesta perinnöstä ylpeästi ammentavassa ilmapiirissä.