Saamelaiskäräjät julkaisee ohjeen vanhemmille saamelaiseen varhaiskasvatukseen hakeutumisesta
Saamelaiskäräjät on laatinut vanhemmille suunnatun lyhyen ohjeistuksen saamelaiseen varhaiskasvatukseen hakeutumisesta. Ohjeen tavoitteena on jakaa tietoa saamelaisen varhaiskasvatuksen kahden toimintamuodon eroista sekä lasten oikeudesta saamelaiseen varhaiskasvatukseen.
Ohjeistusta on kaivattu kunnissa erityisesti siksi, että keskeiset erot saamea äidinkielenään puhuvien lasten varhaiskasvatuksen ja kielipesien välillä olisivat selvästi löydettävissä yhdestä paikasta.
– Ohje on lyhyt ja keskittyy perusasioihin. On tietysti mahdotonta koota yhtä aikaa lyhyesti ja mahdollisimman kattavasti kaikkea saamelaiseen varhaiskasvatukseen liittyvää, mutta toivottavasti vanhemmat löytävät ohjeen ja siitä on apua saamelaiseen varhaiskasvatukseen hakeutuessa, toteaa kielipesäohjaaja Niina Aikio-Siltala
Ohje on osa isompaa kokonaisuutta, jonka tavoitteena on yhtenäistää saamelaisen varhaiskasvatuksen käytäntöjä ja helpottaa sekä varhaiskasvatuksen järjestäjien että varhaiskasvatuksen henkilöstön työtä. Kokonaisuuteen kuuluu myös kuntien käyttöön tarkoitettu ohjeistus keskustelusta, joka tulee käydä ennen paikan myöntämistä saamelaiseen varhaiskasvatukseen. Molemmat ohjeistukset on laadittu kuntien toiveesta.
Kun perhe hakee paikkaa saamelaisesta varhaiskasvatuksesta, perheen kanssa käydään keskustelu, jonka tavoitteena on löytää juuri omalle perheelle sopiva varhaiskasvatuspalvelu.
– Tämä käytäntö on ollut käytössä jokaisessa kunnassa aiemminkin, mutta nyt kaikilla tulee käyttöön sama pohja keskustelulle ja siten sisältö on kaikissa kunnissa samanlainen. Keskustelu käydään ennen varhaiskasvatuspaikan myöntämistä, jotta perheen palveluntarpeesta saadaan hyvä kuva jo ennen varhaiskasvatuksen aloittamista, kertoo Aikio-Siltala.
Kolmantena kokonaisuutena Saamelaiskäräjät tulee laatimaan saamelaisen varhaiskasvatuksen pedagogiset linjaukset. Linjaukset tulevat toimimaan erityisesti saamelaisen varhaiskasvatuksen henkilöstön tukimateriaalina ja niiden tavoitteena on osaltaan yhtenäistää saamelaisen varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa kaikissa yksiköissä.
Ohje vanhemmille saamelaiseen varhaiskasvatukseen hakeutumisesta (pdf)
Lisätietoja
Niina Aikio-Siltala
Kielipesäohjaaja
040 487 5414 / 010 839 3115
niina.aikio-siltala@samediggi.fi