Eduskunta hyväksyi saamelaiskäräjälakiesityksen – Saamelaiskäräjien kolmenkymmenen vuoden työ tuottaa tulosta
Eduskunta on tänään 19. kesäkuuta äänestänyt saamelaiskäräjälain uudistamisesta. Lakiehdotus hyväksyttiin äänin 150-27, 22 poissa.

Pitkä odotus on päättynyt ja eduskunta hyväksyi saamelaiskäräjälakiesityksen selvin luvuin.
– Tämä on historiallinen päivä saamelaisille. Pitkä piina on ohi ja saamelaisyhteisön periksiantamaton työ palkitaan, sanoo Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Pirita Näkkäläjärvi.
Saamelaisten virallinen edustaja Saamelaiskäräjät on vaatinut saamelaiskäräjälain tarkistamista kolmenkymmenen vuoden ajan siitä lähtien, kun laki säädettiin vuonna 1995. Saamelaiskäräjät ei ole koskaan hyväksynyt äänioikeuspykälän lappalaisperustetta. Nyt elinkeinoihin, ei etnisiteettiin viittaava lappalaisperuste vihdoin poistetaan laista.
– Nyt korjataan Suomessa vallinnut kansainvälisten ihmisoikeussopimusten loukkaustila, jonka YK on todennut vuosina 2019 ja 2022. Ihmisoikeusloukkaukset ovat johtuneet siitä, että saamelaiskäräjälain sisältämiä äänioikeuden saamelaiskäräjävaaleissa määritteleviä kriteereitä on korkeimmassa hallinto-oikeudessa tulkittu tavoin, jota Saamelaiskäräjät ei ole koskaan hyväksynyt. Täten vaaliluetteloon on päässyt henkilöitä, joita Saamelaiskäräjien elimet eivät ole tunnistaneet saamelaisyhteisön jäseniksi, Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Pirita Näkkäläjärvi sanoo.
– Haluan kiittää pääministeri Petteri Orpoa ja hänen hallitustaan siitä, että he sitoutuivat vahvistamaan saamelaisten itsemääräämisoikeutta ja veivät saamelaiskäräjälakiuudistuksen maaliin. Kiitos kuuluu myös oppositiopuolueille, joilta tuli vahvaa tukea saamelaiskäräjälakiesitykselle, Näkkäläjärvi sanoo.
Kyse on siitä, onko saamelaisilla Suomessa oma, vapaa ääni
Saamelaiskäräjälain uudistamista on valmisteltu yli vuosikymmenen ajan neljällä hallituskaudella. Ensimmäinen työryhmä asetettiin jo vuonna 2012. Työ saamelaiskäräjälain uudistamiseksi saatiin kuitenkin onnistuneesti päätökseen vasta Pääministeri Orpon (kok) hallituksen toimesta.
– Olen iloinen siitä rakentavasta yhteistyöstä ja hyvästä keskustelukulttuurista, joka meillä Saamelaiskäräjillä on ollut pääministeri Orpon hallituksen kanssa. Haluan kiittää koko eduskuntaa ja erityisesti perustuslakivaliokuntaa tästä prosessista ja sen aikana osoitetusta sitoutumisesta, sanoo Saamelaiskäräjien II varapuheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso.
Uudistuksen myötä Suomi tunnustaa myös sisäisessä lainsäädännössään saamen kansan itsemääräämisoikeuden. Oikeuden toteutumista vahvistetaan muun muassa parantamalla saamelaisten ja viranomaisten välisiä yhteistoiminta- ja neuvottelumenettelyjä kansainvälisesti vakiintuneen vapaaehtoisen, ennalta annetun ja tietoon perustuvan suostumuksen periaatteen (free, prior and informed consent eli FPIC) hengessä.
Kriteerit äänioikeudelle ja vaalikelpoisuudelle Saamelaiskäräjien vaaleissa korjataan saamelaisten itsemääräämisoikeutta kunnioittaen, ja kansainvälisesti todetut ihmisoikeusloukkaukset vihdoin korjaten. Jatkossa mahdolliset erimielisyydet tulevat perustettavan uuden riippumattoman ja asiantuntevan muutoksenhakulautakunnan ratkaistaviksi, samalla kun korkein hallinto-oikeus säilyy laissa vain valitusluvan kautta.
– Tässä lainsäädännössä on pohjimmiltaan kyse siitä, saako Suomessa saamelaisilla olla oma, vapaa ääni. On tärkeää, että saamelaiskäräjälain uudistuksen myötä vahvistetaan neuvottelun ja yhteistyön rakenteita, sillä meillä on ollut tilanteita, joissa yhteistyöstä on kieltäydytty. Näin pääsemme tekemään yhteistyötä suomalaisen yhteiskunnan kanssa sen varmistamiseksi, että saamen kielillä ja kulttuurilla on tulevaisuus Suomessa, jatkaa Juuso.
Uudistettu laki tuo konkreettisia parannuksia
Uudistettu laki parantaa saamelaisten kieltä ja kulttuuria koskevaa itsehallintoa sekä Saamelaiskäräjien toimintaedellytyksiä.
– Lain yhteistoiminta- ja neuvotteluvelvoitteen uudistaminen on tulevaisuuden kannalta merkittävää, sillä se tuo ennustettavuutta ja sujuvoittaa viranomaisten kanssa käytäviä neuvotteluprosesseja, sanoo Saamelaiskäräjien I varapuheenjohtaja Leo Aikio.
– Erityisen iloinen olen siitä, että uudistettu laki tuo konkreettisia parannuksia, kuten kiertävän äänestysauton ja vaalipäivän äänestyksen usealla paikkakunnalla per saamelaisalueen kunta. Nämä uudistukset helpottavat äänestämistä pitkien välimatkojen saamelaisalueella ja vahvistavat demokratiaa, jatkaa Aikio.
Lakiuudistus on saamelaisyhteisön yhteinen ponnistus
Saamelaiskäräjälain läpivieminen on saamelaisyhteisön yhteinen saavutus. Saamelaiskäräjien puheenjohtajisto kiittää kaikkia, jotka ovat kolmenkymmenen vuoden ajan ponnistelleet saamelaiskäräjälain uudistamisen eteen.
– Suuri kiitos kuuluu edellisille Saamelaiskäräjille sekä Saamelaiskäräjien aikaisemmille puheenjohtajille Pekka Aikiolle, Klemetti Näkkäläjärvelle ja Tiina Sanila-Aikiolle, jotka tekivät valtavan työn omilla kausillaan. Kiitämme sydämestämme saamelaisyhteisöä, -vapaaehtoisia, -aktivisteja ja jokaista saamelaista, joka on antanut aikaansa ja panoksensa saamelaiskäräjälakiuudistuksen eteen, Näkkäläjärvi, Aikio ja Juuso sanovat.
– Arvostamme myös suuresti suomalaisen yhteiskunnan yhteistyökumppaneita ja tahoja, jotka ovat tukeneet saamelaisia tämän prosessin aikana, Näkkäläjärvi, Aikio ja Juuso sanovat.
Aikaa vapautuu kieli- ja kulttuurityölle
Saamelaiskäräjät suuntaa nyt katseensa tulevaisuuteen, kun aikaa vapautuu saamelaiskäräjälakiuudistukselta.
– Meillä on paljon työtä edessämme. Kaikki kolme Suomessa elävää saamen kieltä kaipaavat vahvistamista ja elvyttämistä. Saamelainen kulttuuri ansaitsee lisää tukea. Saamelaisten perinteiset elinkeinot tarvitsevat ilmastonmuutokseen sopeutumisohjelman. Saamelaiskäräjät haluaa myös olla aktiivinen saamelaisalueen elinvoiman kehittämisessä ja pohjoisen asuttuna pitämisessä, Näkkäläjärvi, Aikio ja Juuso sanovat.
TAUSTA
Eduskunta päätti keskiviikkona 11. kesäkuuta saamelaiskäräjälain sisällöstä lakiehdotuksen ensimmäisessä käsittelyssä. Ensimmäisessä käsittelyssä hyväksyttiin hallituksen esitykseen HE 100/2023 vp sisältyvien 1. ja 2. lakiehdotuksen sisältö perustuslakivaliokunnan mietinnön mukaisesti.
Toisessa käsittelyssä tiistaina 17. kesäkuuta tehtiin ehdotus lakiesityksen hylkäämisestä ja tämän vuoksi lakiesityksen hyväksymisestä äänestettiin vasta torstaina 19. kesäkuuta.
Saamelaiskäräjien kokous hyväksyi marraskuussa 2022 esityksen saamelaiskäräjälaista äänin 15–3, 1 tyhjä. Lisäksi Saamelaiskäräjien kokous myönsi tuolloin Saamelaiskäräjien hallitukselle valtuudet edistää lakiehdotusta ja tarvittaessa neuvotella muutosehdotuksista, mikäli asiaa ei voida sen kiireellisyyden takia tuoda uuteen Saamelaiskäräjien kokoukseen. Saamelaiskäräjät ja oikeusministeriö neuvottelivat saamelaiskäräjälakia koskevasta esitysluonnoksesta saamelaiskäräjälain 9 §:n mukaisesti joulukuussa 2023 ja saavuttivat neuvottelutuloksen hyvässä hengessä. Saamelaiskäräjien hallitus hyväksyi kesäkuussa 2025 perustuslakivaliokunnan säännösmuutosehdotukset saamelaiskäräjälakiin.
Lisätietoja:
Pirita Näkkäläjärvi (vain to 19.6.)
Puheenjohtaja
040 7533 766
pirita.nakkalajarvi@samediggi.fi
Leo Aikio
I varapuheenjohtaja
040 621 6505
leo.aikio@samediggi.fi
Tuomas Aslak Juuso
II varapuheenjohtaja, puheenjohtajan sijainen
040 687 3394
tuomas.juuso@samediggi.fi