Inarin kunta ja Saamelaiskäräjät jatkoivat yhteistyötapaamisia - asialistalla muun muassa saamenkielisen varhaiskasvatuksen ja opetuksen rahoituksen turvaaminen
Inarin kunnan ja Saamelaiskäräjien edustajat tapasivat 3. syyskuuta 2025 Ivalossa kunnantalolla jatkaakseen yhteistä edunvalvontaa ja kehittääkseen yhteistyötä. Säännöllisten tapaamisten järjestämisestä sovittiin ensimmäisen yhteistyötapaamisen yhteydessä vuonna 2023.

Tämän kertaisessa tapaamisessa yhteisen edunvalvonnan keskiössä olivat erityisesti saamenkielisen varhaiskasvatuksen ja opetuksen rahoituksen turvaaminen. Keskusteluissa painottuivat äidinkielinen varhaiskasvatus sekä kielipesätoiminta, sillä tulevana vuonna valtionavustuksiin on tulossa muutoksia, joilla on vaikutusta saamenkielisen varhaiskasvatuksen valtionavustukseen.
Inarin kunnassa käytetään virallisesti kaikkia kolmea Suomessa puhuttua saamen kieltä: inarinsaamea, koltansaamea ja pohjoissaamea. Tapaamisessa oltiin yhtä mieltä siitä, että saamen kielten elinvoimaisuuden turvaaminen vaatii pitkäjänteistä yhteistyötä ja riittäviä resursseja.
Kokouksessa käsiteltiin myös elinkeinoihin, maankäyttöön ja hyviin väestösuhteisiin liittyviä ajankohtaisia asioita sekä hyvinvointiasioita. Yhteisen edunvalvonnan kohteena on edelleen Pokan tien eli Inaria ja Kittilää yhdistävän seututie 955:n peruskorjaus.
Lisäksi pohdittiin konkreettisia yhteistyömuotoja tulevaisuudessa. Osapuolet ilmaisivat halunsa jatkaa tapaamisia ja kehittää yhteistyötä edelleen.
– On tärkeää käydä avointa keskustelua säännöllisesti Saamelaiskäräjien ja Inarin kunnan kesken mm. palvelujen järjestämiseen ja luontoon liittyvistä teemoista. Tulevaisuudessa on erityisen tärkeää yhdessä turvata saamenkielisen varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja muiden palvelujen valtiolta saatava rahoitus saamelaisalueen kunnissa, sanoo Inarin kunnanjohtaja Tommi Kasurinen.
– Saamelaisten kotiseutualueen kuntien rooli on keskeinen siinä, miten saamelaisten oikeudet toteutuvat käytännössä. Olen iloinen, että meillä on Inarin kunnan kanssa yhteinen tahto kehittää toimintaa ja vahvistaa yhteistyötä, sanoo I varapuheenjohtaja Leo Aikio.
Kokoukseen osallistui Inarin kunnasta valtuuston puheenjohtaja Jari Huotari, kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Anu Avaskari, kunnanjohtaja Tommi Kasurinen sekä eri toimialojen virkahenkilöjohtoa. Saamelaiskäräjiltä kokoukseen osallistuivat kuntayhteistyöstä Saamelaiskäräjillä vastaava I varapuheenjohtaja Leo Aikio ja hallintopäällikkö Pia Ruotsala-Kangasniemi sekä eri toimialojen virkahenkilöitä.
Lisätietoja
Inarin kunta
Tommi Kasurinen
Kunnanjohtaja
050 548 4123
tommi.kasurinen@inari.fi
Saamelaiskäräjät
Leo Aikio
I varapuheenjohtaja
040 621 6505
leo.aikio@samediggi.fi