50. kerta saamelaisnuorten taidetapahtumaa - juhlajulisteen tekijä Enontekiöltä
Saamelaisnuorten taidetapahtuman järjestelyvastuu on siirtynyt Saamelaiskäräjien keskuksille. Elokuvakeskus Skábma, lastenkulttuurikeskus Mánnu ja saamelainen musiikkikeskus ovat parhaillaan työstämässä 50. saamelaisnuorten taidetapahtumaa.

Saamelaisnuorten taidetapahtuma on ainutlaatuinen, yhteisöllinen tapahtuma, joka tuo esille saamelaislasten ja -nuorten taideosaamista. Keskukset luovat tapahtuman puitteet ja lapset ja nuoret sen sisällön. Taidetapahtuma on palautettu saamelaisten kotiseutualueella jutaavaksi tapahtumaksi ja tänä vuonna se järjestetään toukokuun 19. päivä Karigasniemellä.
Saamelaislapsia ja -nuoria on aivan taidetapahtuman alussa jo haluttu haastaa mukaan taiteelliseen suunnitteluun ja ilmaisuun. Yksi osallistava toimintatapa on ollut kuvaehdotuksen työstäminen taidetapahtuman julisteeseen. Juliste on keskeinen osa tapahtuman viestintää ja kuvalla on merkittävä rooli niin tekijälle, kohderyhmälle kuin tiedottamiselle. Julisteen tuli kuvata tapahtuman luonnetta ja nuorten yhteisöllisyyttä taiteen monikirjavassa tapahtumassa.
Tekniikka oli vapaa ja ehdotuksia tuli yhteensä kymmenen. Näistä valittiin vuoden 2026 taidetapahtuman julisteeksi enontekiöläisen 5. -luokkalaisen Elli Kotavuopion värikäs, tussikynillä piirretty kuva. Kuva on kirjava ja sopii kuvaamaan Saamelaisnuorten taidetapahtumaa, joka on kuin koristenauhoilla tehty isompi koristetilkku. Joka vuosi nuoret lisäävät uuden värikkään koristenauhansa saamelaislasten ja -nuorten taidekenttään. Kotavuopio palkitaan taidemateriaalipaketilla.
Lisätietoja
Minna Lehtola
044 902 9295
minna.lehtola@samediggi.fi
Petra Biret Magga-Vars
040 732 5503
petra.magga@samediggi.fi
Tarja Porsanger
050 569 6065
tarja.porsanger@samediggi.fi