Saamelaiskäräjät vetoaa Norjan rajaliikenteen vapauttamiseksi

Saamelaiskäräjät vetoaa sisäministeri Maria Ohisaloon Norjan ja Suomen välisen rajan avaamiseksi. Koronaviruksen takia määrätyt liikkumisrajoitukset ovat kohdistuneet merkittävällä tavalla Pohjois-Suomen raja-alueiden saamelaisväestöön.
– Saamelaisyhteisössä on hyvin tavallista, että yhteisön ja sukujen jäseniä asuu joko vakituisesti tai tilapäisesti naapurivaltion alueella tai käy naapurivaltiossa työssä. Koronaviruksen takia määrätyt liikkumisrajoitukset ovat aiheuttaneet merkittäviä negatiivisia vaikutuksia saamelaisväestön työhön, toimeentuloon ja liikkumiseen, ja lisäksi sosiaalisten- ja perhesuhteiden ylläpitoon, toteaa puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso.
Kevään koronaepidemiasta johtunut rajojen sulkeutuminen on aiheuttanut lisäksi huomattavia vaikutuksia saamelaisten perinteisten elinkeinojen harjoittajien toimintaedellytyksille ja liikkumiselle. Liikkumisrajoitukset ovat aiheuttaneet huomattavia vaikutuksia saamelaisyhteisöille myös muutoin.
– Saamelaiskäräjien käsityksen mukaan tämänhetkinen koronatilanne ei edellytä enää rajasulun ylläpitoa Norjan ja Suomen välisellä rajalla, vaan rajasulku tulisi joko purkaa kokonaan tai asteittain. Mikäli rajasulkua jatketaan, joutuvat perinteisten elinkeinojen, kuten esimerkiksi poronhoidon harjoittajat vaikeaan tilanteeseen. Rajasulun purku olisi välttämätöntä myös eri valtioiden alueella oleskelevien perheen ja sukuyhteisön jäsenten tapaamisten mahdollistamiseksi ja eri valtioissa normaalisti työtä tekevien henkilöiden työn ja toimeentulon turvaamiseksi, jatkaa Juuso.
Saamelaiskäräjät tuo esille vetoomuksessa, että saamelaisilla on oikeus osallisuuteen itseään koskevassa päätöksenteossa. Kansainvälisten rajojen jakamalla alkuperäiskansalla on oikeus ylläpitää ja kehittää rajat ylittävää yhteistyötä ja suhteita. Saamelaiskäräjät pyytääkin, että tulevaisuudessa saamelaisalueella valtion rajoja koskevassa päätöksenteossa otetaan huomioon vaikutukset alkuperäiskansaan ja turvataan Saamelaiskäräjille saamelaisten virallisena edustuselimenä mahdollisuus ilmaista kanta asiaan.
Saamelaiseen kulttuuriin kuuluu kiinteänä osana suvun ja yhteisön yhteydenpito ja kaikenlainen yhteistyö elinkeinojen, kaupankäynnin ja muiden elämän osa-alueiden saralla. Yhteistyö valtioiden välillä on tavanomaisesti kiinteää ja välttämätöntä saamelaisten perinteisten elinkeinojen harjoittajien keskuudessa.
Saamelaiskäräjien vetoomus sisäministerille Norjan rajaliikenteen vapauttamiseksi (10.6.2020)
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso puh. 040 687 3394, tuomas.juuso(at)samediggi.fi
Vs. lakimiessihteeri Kalle Varis puh. 050 384 7040, kalle.varis(at)samediggi.fi
Kuva: Tarja Länsman