Saamelaisnuorten taidetapahtuma 2022 järjestetään syyskuussa Inarissa – lajeina musiikki ja runous

Saamelaisnuorten taidetapahtuma järjestetään syksyllä 14.-15.9.2022 Inarissa, Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa. Tapahtuma on perinteisesti järjestetty keväisin, mutta tapahtumaa on siirretty koronatilanteen vuoksi.

Tapahtuman lajeina ovat musiikki ja runous. Lajeihin osallistutaan joko lavaesityksin tai toimittamalla itse tehty, sävelletty tai kirjoitettu musiikkikappale tai runo myöhemmin ilmoitettavalla tavalla. Musiikki- ja runoesitykset ja kirjalliset tuotokset arvostellaan erikseen omissa ikäsarjoissaan.

 

Sarjat:

Alle 10-vuotiaat, alle 16-vuotiaat ja 16–20-vuotiaat

  1. Musiikki: esiintyminen tapahtumassa ja/tai kirjallinen tuotos
  2. Runous: esiintyminen tapahtumassa ja/tai kirjallinen tuotos

 

Molemmissa lajeissa sallittuja ovat kaikki erilaiset musiikin ja runouden tyylilajit ja genret. Esitykset voivat olla yksin tai ryhmänä toteutettuja. Tapahtumassa voi esittää omia tai muiden tuottamia teoksia, mutta kaikkien esitysten ja itse tehtyjen tuotosten tulee olla saamenkielisiä (inarin-, koltan- tai pohjoissaame).

Lisätietoja tapahtumasta ilmoitetaan toukokuun aikana. Tapahtumaan ilmoittaudutaan elokuussa.

Taidetapahtuman järjestelyissä ovat mukana Saamelaiskäräjien koulutus- ja oppimateriaalilautakunta, nuorisoneuvosto, saamelainen lastenkulttuurikeskus Mánnu sekä saamelaiset elokuva- ja musiikkikeskukset.

Tapahtuman järjestelyissä seurataan tarkasti koronatilannetta ja -turvallisuutta, minkä takia järjestäjät varaavat mahdollisuuden muutoksiin.

 

Lisätietoja:

Anni-Sofia Niittyvuopio

anni-sofia.niittyvuopio@samediggi.fi

 

www.saamelaisnuortentaidetapahtuma.com

Facebook: Saamelaisnuorten taidetapahtuma

Instagram: @samenuoraid_daiddadahpahus

#taaiđâtábáhtus #čeäppvuõđpeeiv #dáiddadáhpáhus #sntaidetapahtuma


Jaa sivu eteenpäin

Muita uutisia