Sukella saamelaiskulttuuriin mobiilipelin muodossa

Nuorisoneuvosto julkaisee yhdessä Nuorten Akatemian kanssa Sukellus saamelaiskulttuuriin –mobiilipelin. Pelin avulla pyritään lisäämään tietoisuutta saamelaiskulttuurista eri näkökulmien kautta.

Seppo-pelialustalla pelattava saamelaisaiheinen mobiilipeli on suunnattu yläkoulun lisäksi toisen asteen opiskelijoille. Peli auttaa oppilaita ympäri Suomen oppimaan ja oivaltamaan saamelaisuudesta ja saamelaiskulttuurista ja se käsittelee mm. saamelaisten historiaa, nykypäivän ilmiöitä ja henkilöitä, saamenpukua, kulttuurista omimista sekä perinteisiä elinkeinoja.

Seppo-mobiilipelin tavoite on innostaa kasvattajia, opettajia ja valmentajia opettamaan lapsille ja nuorille saamelaisista ja saamelaiskulttuurista.  Peli sisältää perustietoa saamelaisista sekä soveltavia ja syventäviä harjoituksia. Pelin kautta nuoria kannustetaan toimimaan itse ja luomaan aiheesta omia mielipiteitä sekä keskustelemaan niistä yhdessä toisten nuorten kanssa.

“Seppo-pelin suunnitteluun on osallistettu saamelaisnuoria esimerkiksi työpajojen muodossa. Nuoret ovat vaikuttaneet pelin menetelmien valintaan sekä pelin sisältämiin teemoihin ja aiheisiin. Peli julkaistaan sopivasti ennen Saamelaisten kansallispäivää 6.2. ja se on hyvä tapa tutustua ja syventyä saamelaiskulttuuriin yhdessä hankkeen muiden materiaalien kanssa”, kertoo nuorisosihteeri Elli-Marja Hetta pelistä.

Maksuton peli on tilattavissa Nuorten Akatemian nettisivuilta.

Dihtosis- tietopaketti saamelaisista

 

Dihtosis -hanke on Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston ja Nuorten Akatemian yhteishanke, jonka tavoitteena on lisätä valtaväestöön kuuluvien nuorten tietoisuutta saamelaisista. Tiedon ja hankkeen materiaalien avulla pyritään nostamaan saamelaiset ja saamelaiskulttuuri osaksi nuorten arkitietoa. Aiheen innostava käsittely ehkäisee samalla saamelaislapsiin ja –nuoriin kohdistuvaa syrjintää, ja vahvistaa saamelaisalueen ulkopuolella asuvien saamelaisnuorten identiteettiä.  Hanketta rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Lisää Dihtosis -hankkeesta

 

Lisätietoja:

Vs. nuorisosihteeri, Saamelaiskäräjät, Elli-Marja Hetta, 050 382 5179, elli-marja.hetta(at)samediggi.fi

Projektipäällikkö, Nuorten Akatemia, Ulla Saalasti. 040 567 4203, ulla.saalasti(at)nuortenakatemia.fi


Jaa sivu eteenpäin

Muita uutisia