Saamelaisen psykososiaalisen tuen yksikön jatkolle on löydyttävä ratkaisu
Saamelaiskäräjät vetoaa Suomen hallitukseen, että se varmistaa saamelaisen psykososiaalisen tuen yksikkö Uvjj – Uvjâ – Uvjan toiminnan jatkumisen myös totuus- ja sovintokomission työn päättymisen jälkeen. Saamelaiskäräjät pitää tärkeänä, että Suomen valtio kantaa vastuuta saamelaisten mielen hyvinvoinnista ja sen tukemisesta.
Saamelaiskäräjät esittää, että vuoden 2026 ajan yksikön toiminta jatkuu nykyistä sopimusta jatkamalla ja lisärahoitus varaamalla. Vuoden 2027 alkuun mennessä toiminnalle tulisi löytää pysyvä ratkaisu erillisen lainsäädännön ja rahoituksen kautta.
– Uvjan perustaminen ja toiminta on ollut merkittävä parannus saamelaisten mielenterveyden palveluihin, sillä meillä on ensimmäistä kertaa Suomessa palvelu, jota voi käyttää kolmella saamen kielellä ja siten, että oma kulttuuritausta tulee luontevasti huomioiduksi, toteaa Saamelaiskäräjien puheenjohtajan sijainen Tuomas Aslak Juuso.
Saamelainen psykososiaalisen tuen yksikkö Uvjj – Uvjâ – Uvja on perustettu saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn ajaksi. Yksikön toiminta perustuu valtioneuvoston kanslian ja Lapin hyvinvointialueen väliseen sopimukseen, joka päättyy totuus- ja sovintokomission työn päättyessä vuoden 2025 loppuun. Erillisen yksikön perustaminen prosessin ajaksi on ollut välttämätöntä siksi, ettei vastaavaa palvelua ole ollut olemassa.
Vuosi 2026 on kriittinen saamelaisyhteisön hyvinvoinnin kannalta
Tilanne saamelaisten mielenterveyden palvelujen suhteen ei ole Uvjj – Uvjâ – Uvjan toimintaa lukuun ottamatta muuttunut prosessin aikana, joten yksikön toiminnan purkaminen johtaisi todennäköisesti takaisin tilanteeseen, jossa saamelaiset jäävät puutteellisten palvelujen varaan. Vuosi 2026 on erityisen kriittinen, sillä totuus- ja sovintokomission raportin julkaiseminen vaatii myös saamelaisyhteisöltä työtä esiin nousevien mahdollisesti hyvin kipeidenkin kokemusten purkamiseksi ja käsittelemiseksi.
Saamelaiskäräjien mukaan ensi vaiheessa onkin välttämätöntä varmistaa, että Uvjan toimintaa jatkuu nykymuotoisena vuoden 2026 ajan. Tämä edellyttää nykyisen sopimuksen jatkamista ja toiminnan täysimääräisen rahoituksen varmistamista.
– Pyydämme Suomen hallitusta kantamaan vastuuta saamelaisten mielen hyvinvoinnista ja varmistamaan saamelaiselle psykososiaalisen tuen yksikölle tarvittavan lisärahoituksen syksyn 2025 budjettineuvotteluissa, jotta toiminta voi jatkua katkeamatta, sanoo puheenjohtajan sijainen Juuso.
Tehtyjä panostuksia ei tule menettää
Saamelaiskäräjät korostaa, että yksikön toiminnalle on rakennettava pysyvä perusta. Vakinaistamista ovat esittäneet mm. saamelaisten totuus- ja sovintokomissio, YK:n erityisraportoija Fabian Salvioli ja kansallisten vähemmistöjen suojelua koskevan puiteyleissopimuksen neuvoa-antava komitea. Yksikön toimintaan on tehty merkittäviä panostuksia, muun muassa henkilöstöä rekrytoimalla ja lisäkoulutuksilla, jotka ovat mahdollistaneet toiminnan käynnistymisen onnistuneesti. Onkin ensiarvoisen tärkeää, että yksikön palvelut ja asiantuntemus säilyvät jatkossakin saamelaisväestön käytössä, eikä tehty työ valu hukkaan.
– Uvjan toiminnassa on monia tärkeitä elementtejä, kuten kielellinen, kulttuurinen ja valtakunnallinen saavutettavuus, jotka ovat saamelaisille erittäin keskeisiä ja joista on tärkeää pitää kiinni myös jatkossa. Sen takia on välttämätöntä, että yksikön pysyvälle toiminnalle löydetään ratkaisu, joka turvaa sen aseman ja rahoituksen, mutta mahdollistaa samalla sen toimimisen luontevana osana muuta sosiaali- ja terveydenhuoltoa, sanoo Saamelaiskäräjien vs. sosiaali- ja terveyssihteeri Anni Koivisto.
Saamelaiskäräjät esittää, että saamelaisille suunnattu psykososiaalinen tuki toteutettaisiin jatkossa valtion sosiaali- ja terveydenhuollon erityispalveluna, jolla on erillinen lainsäädäntö ja rahoitus. Laissa voitaisiin määritellä palvelun rahoitukseen, ohjaukseen, seurantaan, arviointiin ja toteuttamiseen liittyviä vastuita. Valmistelu tulisi aloittaa mahdollisimman pian, jotta saamelaisten luottamus yhteiskunnan palveluihin säilyy.
Saamelaiskäräjien hallitus on kesäkuun kokouksessaan 7/2025 hyväksynyt taustamuistion, jossa linjataan Saamelaiskäräjien näkemyksistä saamelaisen psykososiaalisen tuen yksikön toiminnan turvaamiseksi.
Lisätietoja
Tuomas Aslak Juuso
puheenjohtajan sijainen
040 687 3394
tuomas.juuso(at)samediggi.fi
Anni Koivisto
vs. sosiaali- ja terveyssihteeri
044 775 6560
anni.koivisto@samediggi.fi