OKM:n saamelaisopetuksen kehittämistyöryhmä aloittaa työnsä Inarissa
Opetusministeri Li Andersson ja tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen ovat asettaneet saamen kielten ja saamenkielisen opetuksen kehittämistyöryhmän. Työryhmän tehtävänä on tarkastella saamenkielisen varhaiskasvatuksen, kulttuuri- ja kielipesätoiminnan, saamelaisopetuksen ja -koulutuksen tilaa yhtenä kokonaisuutena. Työryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran Inarissa maaliskuun 11. päivänä.
Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio pitää työryhmän asettamista merkittävänä asiana ja sille asetettuja tehtäviä tärkeinä. – On todella tärkeää, että varhaiskasvatusta, opetusta ja koulutusta katsotaan yhtenä valtakunnallisena kokonaisuutena ja saamelaisopetukselle aletaan rakentaa pysyvää perustaa myös saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella, sanoo Sanila-Aikio.
”Koska saamelaisten kielelliset oikeudet on määritelty lainsäädännössä saamelaisten kotiseutualueella ja sen ulkopuolella eritasoisina, on tarpeellista tarkastella saamelaisopetuksen tilannetta yhtenä kokonaisuutena valtakunnallisesti ja kaikilla kouluasteilla”, todetaan asettamispäätöksessä.
Työryhmän tehtävänä on tehdä tarvittavat esitykset:
- Saamen kielten ja saamenkielisen opetuksen ja koulutuksen kehittämiseksi sekä saatavuuden vahvistamiseksi koko maassa, ja opetushenkilöstön saatavuuden vahvistamiseksi;
- Saamenkielisen varahaiskasvatuksen ja saamelaisten kulttuuri- ja kielipesätoiminnan kehittämiseksi ja saatavuuden vahvistamiseksi sekä varhaiskasvatushenkilöstön saatavuuden vahvistamiseksi;
- Saamenkielisen oppimateriaalin saatavuuden turvaamiseksi;
- Saamen kielten, saamelaisten historian ja kulttuurin tunnettavuuden lisäämiseksi erityisesti kouluopetuksessa;
- Pohjoismaisen kouluyhteistyön vahvistamiseksi saamelaisopetuksessa, ja
- Saamenkielisten sosiaali- ja terveysalan henkilöstön saatavuuden turvaamiseksi ja koulutustarpeiden ennakoimiseksi.
Opetus ja kulttuuriministeriö on nimennyt työryhmän puheenjohtajaksi johtaja Tiina Silanderin opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja jäseniksi seuraavat henkilöt: opetusneuvos Anna Mikander, projektisuunnittelija Erno Hyvönen ja erikoissuunnittelija Mikko Cortes-Tellez opetus- ja kulttuuriministeriö, hallitussihteeri Maija lles oikeusministeriö, opetusneuvos Leena Nissilä Opetushallitus, sivistystoimen ylitarkastaja Kari Torikka Lapin aluehallintovirasto, koulutussihteeri Ulla Aikio-Puoskari ja kieliturvasihteeri Anne-Kirste Aikio Saamelaiskäräjät, erityisasiantuntija Jarkko Lahtinen Suomen Kuntaliitto, rehtori Eeva-Liisa Rasmus-Moilanen Saamelaisalueen koulutuskeskus, Sinikka Labba Enontekiön kunta, sivistysjohtaja likka Korhonen Inarin kunta, sivistystoimenjohtaja Anne Onnela Sodankylän kunta, sivistystoimenjohtaja-rehtori Laura Arola Utsjoen kunta, päiväkodin johtaja Eija Salmi Oulun kaupunki, palvelualuepäällikkö Kai Väistö Rovaniemen kaupunki ja yliopistonlehtori Marja-Liisa Olthuis Oulun yliopisto.
Työryhmän asiantuntijasihteerinä toimivat saamen etäopetushankkeen koordinaattori Arla Magga ja saamen kielipesäohjaaja Petra Kuuva Saamelaiskäräjiltä sekä opetusneuvos Susanna Rajala Opetushallituksesta.
Työryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran Inarissa Sajoksessa maaliskuun 11. päivänä.
Lisätietoja:
Ulla Aikio-Puoskari, ulla.aikio-puoskari(at)samediggi.fi
Ánne-Kirste Aikio, anne-kirste.aikio(at)samediggi.fi
Arla Magga, arla.magga(at)samediggi.fi
Petra Kuuva, petra.kuuva(at)samediggi.fi