YK:n ihmisoikeuskomitea: KHO:n päätökset vuoden 2015 saamelaiskäräjävaalien vaaliluettelosta loukkasivat ihmisoikeuksia
Suomen ratifioimaa kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevaa yleissopimusta (ns. KP-sopimus) valvova Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea on tänään julkistanut kaksi ratkaisua valituksiin vuoden 2015 saamelaiskäräjävaaleihin liittyvistä korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuista. Toisen valituksista teki Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio käräjien hallituksen valtuuttamana.
Tapauksissa oli kyse korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) 30. syyskuuta 2015 antamien päätösten myötä Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksyttyjä henkilöitä koskevasta asiasta.
Sanila-Aikio pitää ratkaisua hyvänä. “Sehän vahvistaa YK:n ihmisoikeuskomitean arvovallalla sen, mitä me olemme koko ajan sanoneet. KHO ei olisi saanut erkaantua saamelaiskäräjälain tekstistä, koska se on korvannut Saamen kansan itsemääräämisoikeuden omalla ‘kokonaisharkinnallaan’ ohi lain sanamuodon ja Saamelaiskäräjien vaalilautakunnan huolellisen työn jokaisen hakemuksen yksilöllisessä arvioinnissa. Meidän pitää nyt keskustella purkuhakemuksen tekemisestä KHO:lle, jotta asia saadaan takaisin lailliselle tolalle.”
Ihmisoikeuskomitea toteaa ratkaisussaan, että KHO:n päätökset, joilla Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon otettiin 93 henkilöä vastoin Saamelaiskäräjien vaalilautakunnan ja hallituksen kantaa, loukkasivat KP-sopimuksen 25 artiklaa sekä yksin että yhdessä 27 artiklan kanssa ja tulkittuna 1 artiklan valossa. Näistä sopimuskohdista 25 artikla koskee poliittisia osallistumisoikeuksia, 27 artikla vähemmistöjen oikeuksia ja 1 artikla kansojen itsemääräämisoikeutta.
Ihmisoikeuskomitea toteaa, että vuodesta 2011 lähtien KHO on poikennut sekä saamelaiskäräjälain 3 §:n sanamuodosta että lainkohdan yhteisymmärrykseen perustuvasta tulkinnasta, kun se laissa edellytettyjen objektiivisten kriteerien sijasta on soveltanut omaa “kokonaisharkintaansa”. Saamelaiskäräjien vaalilautakunnan yksilöllinen tutkinta vaaliluetteloon ottamisesta oli nimenomaan perustunut laissa säädettyihin kriteereihin, ja tällä perusteella kyseisiä 93 henkilöä ei ollut otettu vaaliluetteloon.
Nyt ihmisoikeuskomitea on asettunut Saamelaiskäräjien vaalilautakunnan ja hallituksen kannalle ja todennut, että KHO:n omaksuma tulkinta poikkesi laista eikä perustunut kohtuullisiin ja objektiivisiin kriteereihin.
KP-sopimuksen 2 (3) artiklan mukaan sopimusvaltio on velvollinen hyvittämään ihmisoikeusloukkauksen milloin sellainen on todettu. Nyt annetussa ratkaisussaan komitea toteaa, että tämä edellyttää “täyden ennallistavan hyvityksen turvaamista”. Tämä saattaa olla mahdollista vain sitä kautta, että KHO purkaa omat ratkaisunsa. Ihmisoikeuskomitea toteaa erikseen, että Suomi on velvollinen tarkistamaan saamelaiskäräjälain 3 §:n siten, että varmistetaan että Saamelaiskäräjien vaalien kriteerit äänioikeudelle on määritelty ja niitä käytännössä sovelletaan tavalla, joka vastaa Saamen kansan oikeutta nauttia sisäistä itsemääräämisoikeutta. Suomi on myös velvollinen ottamaan kaikki tarpeelliset askeleet sen varmistamiseksi, että vastaavilta loukkauksilta vältytään tulevaisuudessa.
Ihmisoikeuskomitean ratkaisuun liittyy yhden jäsenen täydentävä mielipide, joka päätyy samaan lopputulokseen kuin koko komitea mutta sisältää lisäperusteluja.
Suomen tulee raportoida komitealle kuuden kuukauden sisällä niistä toimenpiteistä, joihin ratkaisujen johdosta on ryhdytty.
Ratkaisu ihmisoikeuskomitean internet-sivuilla osoitteessa:
https://tbinternet.ohchr.org/Treaties/CCPR/Shared%20Documents/FIN/CCPR_C_124_D_2668_2015_28169_E.pdf
Ulkoministeriön tiedote asiasta 1.2.2019:
https://um.fi/ajankohtaista/-/asset_publisher/gc654PySnjTX/content/yk-n-ihmisoikeuskomitealta-kaksi-ratkaisua-saamelaiskarajien-vaaliluetteloon-hyvaksymista-koskevassa-asiassa?p_p_auth=cifAZqe8&curAsset=0&stId=44227
Lisätietoja
Puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio, puh. 050 300 1780, tiina.sanila-aikio(at)samediggi.fi