Saamelaiskäräjät jatkaa lakimiessihteerin määräaikaisen tehtävän hakuaikaa 31.1.2021 saakka
Työ alkaa sopimuksen mukaan ja kestää 31.12.2021 saakka. Lakimiessihteerin tehtävänä on mm.
- valmistella saamelaisten oikeusasemaan, elinkeinoihin, ja saamelaisten kotiseutualueella ja vaikutuksiltaan sinne ulottuvia maankäyttöä koskevia oikeudellisia asioita,
- toimia elinkeino- ja oikeuslautakunnan esittelijänä ja sihteerinä ja siinä ominaisuudessa valmistella lautakunnan kokouksessa käsiteltävät asiat sekä toimeenpanna sen päätökset,
- seurata saamelaisten oikeusasemaa, elinkeinoja ja saamelaisten kotiseutualueen maankäyttöä koskevien ja vaikutuksiltaan sinne ulottuvien lainsäädäntöhankkeiden etenemistä,
- avustaa käräjien puheenjohtajaa toimialaansa kuuluvissa kansallisissa ja kansainvälisissä tehtävissä,
- toimeenpanna käräjien kokouksen ja hallituksen tekemät toimialansa päätökset sekä avustaa käräjien muuta henkilöstöä oikeudellisten kysymysten valmistelussa,
- hoitaa muut toimialaansa kuuluvat sekä elinkeino- ja oikeuslautakunnan ja hallintopäällikön hänelle erikseen määräämät toimialaansa kuuluvat tehtävät.
Tehtäväkuvaa voidaan tarkentaa myöhemmin tarpeen mukaan. Tehtävä pyritään vakinaistamaan vuoden 2021 aikana.
Saamelaiskäräjäasetuksen (1727/95) mukaisena kelpoisuusvaatimuksena on oikeustieteen kandidaatin tutkinto (ylempi korkeakoulututkinto) ja saamelaisia koskevien oikeudellisten asioiden tuntemus sekä saamen kielen taito. Viran menestyksellistä hoitamista edesauttaa lisäksi hyvä saamelaiskulttuurin ja hallinnollisten tehtävien tuntemus sekä hyvä ruotsin/norjan kielen ja englannin kielen taito. Virantäytössä noudatetaan kahden kuukauden koeaikaa. Palkkaus määräytyy Saamelaiskäräjien palkkausjärjestelmän vaativuustason III/I mukaan (peruspalkka 3132,72 euroa/kk). Peruspalkan lisäksi työstä maksetaan kokemuslisät ja saamelaisalueella työskennellessä 24 %:n lisä.
Hakemukset liitteineen tulee toimittaa Saamelaiskäräjien sihteeristöön 31.1.2021 mennessä osoitteessa https://www.sympahr.net/public/pq.aspx?e6fbccf1
Lisätietoja antaa hallintopäällikkö Pia Ruotsala-Kangasniemi puh. 040-7262688 Saamelaiskäräjien toimintaan voi tutustua nettiosoitteessa www.samediggi.fi.
Inarissa 19.1.2021 Saamelaiskäräjät