Saamelaiskäräjien taloussihteerinä aloittanut Iida Nuorgam

Saamelaiskäräjien hallitus nimitti kokouksessaan 1/2025 taloussihteerin virkaan Iida Nuorgamin. Nuorgam on työskennellyt aiemmin mm. Saamelaiskäräjien yleishallinnossa ja valmistunut hiljattain tradenomiksi.  

Henkilökuva Iida Nuorgam.
Kuva: Johanna Alatorvinen / Saamelaiskäräjät.

Iida Nuorgam on aiemmin työskennellyt Saamelaiskäräjillä yleisessä toimistossa yleishallinnon tehtävissä esimerkiksi hallintosuunnittelijana sekä toimistosihteerinä. Hänen taloushallinnon osaamisensa sekä Saamelaiskäräjien nykyisen organisaation sekä yleis- että taloushallinnon tunteminen on vahva. Tavoitteena on päästä kehittämään taloushallinnon osaamista koko taloustoimiston tiimin voimin. 

Mahtavaa jatkaa työskentelyä tutussa työympäristössä Saamelaiskäräjillä ja päästä tekemään työtä saamen kansan hyväksi. Aikaisempi työkokemus täällä on antanut jo hyvän kokonaiskuvan Saamelaiskäräjien toiminnasta, mikä auttaa ymmärtämään myös talon taloushallinnon laajaa kokonaisuutta. Tradenomiksi valmistuin viime vuonna työn ohella ja on ollut hienoa huomata, kuinka olen päässyt jo hyödyntämään opinnoissa tullutta osaamista. Nyt on hyvä jatkaa uusien haasteiden parissa, sanoo Nuorgam.

Saamelaiskäräjät julisti haettavaksi taloussihteerin viran vuoden 2024 loppupuolella taloussihteerinä toimineen Irmeli Moilasen ilmoitettua eläkkeelle jäämisestä. Taloussihteerin virkaan tuli määräaikaan mennessä neljä hakemusta. Saamelaiskäräjien hallitus haastatteli kaikki hakijat ja teki päätöksen valinnasta kokouksessaan 13.1.2025.  

Haastattelujen jälkeen Saamelaiskäräjien hallitus valitsi yksimielisesti taloussihteerin virkaan Iida Nuorgamin. Nuorgam on aloittanut tehtävässään helmikuussa 2025. Taloussihteeri toimii Saamelaiskäräjillä yleisessä toimistossa toimivassa taloustoimistossa. Taloussihteerin tehtävänä on huolehtia käräjien taloushallinnosta sekä hoitaa käräjien kirjanpitoa ja laatia tilinpäätös kultakin tilikaudelta. 

Lisätietoja: 

Iida Nuorgam
Taloussihteeri
044 760 1001
iida.nuorgam@samediggi.fi 

Pia Ruotsala-Kangasniemi
Hallintopäällikkö
040 726 2688
pia.ruotsala@samediggi.fi 


Jaa sivu eteenpäin

Muita uutisia