Saamen kielen ja kulttuurin tuntemus luo turvallisuuden tunnetta saamelaispotilaan arkeen vuodeosastolla

Minna Juuso, lähihoitaja Muonion terveyskeskuksen vuodeosastolla

”Buorre beaivvi, mun lean divššár Minna.” 

Potilaasta näkee, kuinka häneen tekee vaikutuksen, kun saa kuulla omaa äidinkieltään oudossa ympäristössä, ehkä hieman pelottavassakin, vuodeosastolla. 

Sairaana, haavoittuvimmillaan. 

Se että joku tulee ja puhuu sinulle sinun omaa kieltäsi, tuntuu niin merkittävältä. 

Eikä mene kauaa, kun on käyty jo läpi kuka olet, mistä suvusta tulet, minne kuulut? On juteltu läpi porot, käsityöt, sää.

Olen huomannut, kuinka merkittävää saamen kielen puhuminen, varsinkin ikäihmisten kanssa on.

Olen huomannut nyt lähes seitsemän vuotta hoitotyötä vuodeosastolla tehneenä, kuinka merkittävää saamen kielen puhuminen, varsinkin ikäihmisten kanssa on. Juurikin heidän, joiden ensimmäinen opittu kieli on ollut saamen kieli.  

Se luo turvallisuuden tunteen hänelle, jolle ympäristö on vieras ja ehkä ei enää ole niin tietoinen tästä hetkestä, kuten esimerkiksi muistisairas. 

Kuinka suuri merkitys on, kun saa puhua itselle merkityksellisistä asioista omalla äidinkielellään ja niin että se hoitaja siinä vielä ymmärtää hänen kulttuuristaan ja näin ollen myös käyttäytymistään ihan hoitotilanteissa.

Haastettahan tuo se, ettei valtaväestö tunne tarpeeksi saamelaiskulttuuria ja sen merkitystä. Ei edes täällä pohjoisessa asuvat.

Haluan kertoa käytännön esimerkin siitä, kuinka Áhkku (suom. isoäiti), joka oli ikänsä tottunut olemaan omissa lapinvaatteissaan, joutuu osastolle, missä hänelle tietenkin puetaan osaston potilasvaatteet. 

Hiukan toivuttuaan Áhkku haluaa ne omat vaatteensa päälle, eikä suostu yhteistyöhön, vaan hokee haluavansa omat vaatteet! Áhkkun onni oli tässä tapauksessa, että osastolla sattui olemaan töissä hoitaja, joka ymmärsi omien vaatteiden merkityksen ja puki Áhkkulle oman kotilapinmekon, villahuivin ja lakin niiden osaston vaatteiden päälle. 

Voi sitä onnellisuutta, koska hän koki olleensa alaston osaston vaatteissa. 

Haastettahan tuo se, ettei valtaväestö tunne tarpeeksi saamelaiskulttuuria ja sen merkitystä. Ei edes täällä pohjoisessa asuvat. Ei koulumaailmassa opeteta mitenkään – tai hyvin suppeasti ehkä. Ei edes ammattiin suuntautuvissa koulutuksissa opeteta saamelaiskulttuurista. 

Eikä meillä nuoret saamen kielen omaavat hakeudu riittävästi hoitoalan koulutuksiin ja jos kouluttautuvatkin, niin työelämä ihan täällä ”ruohonjuuri” tasolla ei kiinnosta.

Tarvitaan juurikin tänne sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille suunnattuja kieliopintoja ja oppia siihen, että opitaan tuntemaan tätä meidän vähemmistö kansanosaa, joka kuuluu niin vahvasti tänne pohjoiseen, omalle kotiseudulleen. 

Kielikursseja kyllä järjestetään, mutta ne hetken kestävät kurssit eivät anna pohjaa kunnolla oppia kieltä. Ei riitä, että käy kurssin ja osaa muutamia yksittäisiä sanoja, saa todistuksen kurssin suorittamisesta ja esitetään se todistus totena muka kielen osaamisesta. Tällaisia tapauksia on ja ”tilastoissahan” ne näyttävät hyvältä, siltä että saamenkieliset on otettu huomioon. 

Siksi olisikin tärkeää kouluttaa jo olemassa olevia työntekijöitä mahdollisimman laajasti. Opiskella käyttämään ihan sitä arkikieltä työssään. Kiinnostuneita alalla on, jotka haluaisivat opiskella kielen ja oppia tuntemaan kulttuuria. 

Tarvitaan juurikin tänne sosiaali– ja terveydenhuollon ammattilaisille suunnattuja kieliopintoja ja oppia siihen, että opitaan tuntemaan tätä meidän vähemmistö kansanosaa, joka kuuluu niin vahvasti tänne pohjoiseen, omalle kotiseudulleen. 

Minna Juuso
Lähihoitaja Muonion terveyskeskuksen vuodeosastolla 

Tämä kirjoitus on ilmestynyt osana Saamelaiset sote-uudistuksessa -blogisarjaa.