Saamenkielistä vapaa-ajantoimintaa nuorille järjestävän De! 2 -hankkeen toiminta on alkanut

Saamelaiskäräjien ja saamelaisalueen kuntien yhteinen De! 2 -hanke on aloittanut toimintansa.  

Hankkeen toiminta järjestetään saamelaisnuorten toiveiden pohjalta. Kuva: Ville Fofonoff

Hankkeen työntekijäksi on valittu vuotsolainen kasvatustieteiden kandidaatti Anni Saara Aikio. Työntekijän tehtävänä on saamenkielisen ja -kulttuurin mukaisen nuorisotyön kehittäminen saamelaisalueen kunnissa hankesuunnitelman mukaisesti yhdessä Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston ja hankkeen ohjausryhmän kanssa. 

Työ vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Minulle on tärkeää, että saamelaisnuorille järjestetään omaan kulttuuriin pohjautuvaa toimintaa omalla kielellä. On tärkeää sekä vahvistaa saamelaisnuorten osallisuutta että saamelaisnuorten identiteettiä ja kuuluvuuden tunnetta. Haluan olla mukana kehittämässä saamelaisnuorten vapaa-ajan toimintaa, kertoo Anni Saara Aikio.  

Anni Saara Aikio

Hankkeen toiminta järjestetään saamelaisnuorten toiveiden pohjalta. Ijahis Idja -festivaaleilla lanseerataan kysely, jolla kartoitetaan nuorten toiveita saamenkielisestä vapaa-ajantoiminnasta. Hanke on mukana Ijahis Idja -festivaalilla koko viikonlopun. Hanketyöntekijä on tavattavissa Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston nuorten laavussa 16.–17.8.2024 klo 17.30–20.30.

Kyselyyn voi vastata 8.9.2024 asti Ijahis Idja -festivaaleilla julkaistavan lomakkeen kautta. De! 2 -hankkeen järjestävät toivovatkin mahdollisimman monen saamelaisnuoren vastaavan kyselyyn, jotta pystymme järjestämään nuorille mieleistä toimintaa ympäri saamelaisaluetta. 

De! 2 -hanke oli mukana Vuotson Lapin markkinoilla 10.8.2024 lasten- ja nuortenlaavulla. Laavussa tehtiin pinssejä, tutustuttiin hankkeeseen ja Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston toimintaan. Lapset ja nuoret pääsivät kokeilemaan myös suopunginheittoa.  

Hankkeen toimintaa voi seurata sosiaalisessa mediassa hankkeen Instagram-sivuilta, @de_astoaiggedoaibma. Toiminnasta tiedotetaan myös nuorisoneuvoston sosiaalisissa medioissa.  

De! 2 – saamenkielisen nuorisotyön kehittäminen saamelaisalueen kunnissa -hankkeessa kehitetään saamenkielisen ja -kulttuurin mukaista nuorisotyötä saamelaisalueen kunnissa. Hankkeen yhteistyökumppaneina saamelaisalueen kuntien lisäksi ovat Saamelaisalueen koulutuskeskus ja Nuorisokeskus Vasatokka. Saamelaiskäräjien nuorisoneuvosto on saanut nuorisotyön kehittämishankkeelle 46 500 € rahoituksen Lapin aluehallintovirastolta. Hanke kestää vuoden 2024 loppuun. 

Lue lisää De! 2 -hankkeesta täältä.  

Lisätietoja: 

Anni-Saara Aikio
De! 2 -hankkeen projektityöntekijä
anni-saara.aikio(at)samediggi.fi
puh. 0449013500 


Jaa sivu eteenpäin

Muita uutisia