Poikkeuksellisen talven poronhoidolle aiheuttamiin vahinkoihin löydettävä ratkaisu

Luonnonvarakeskuksen (Luke) selvityksen mukaan talven 2019-2020 sää-, lumi- ja luonnonolosuhteet olivat poronhoidolle erityisen vaikeat. Paliskunnille tehdyn kyselyn mukaan poronhoidon kustannukset nousivat 80-90 prosenttia tavanomaista korkeammiksi.  Maa- ja metsätalousministeriö odottaa lopullisia tietoja teuraiden määristä ja porohävikin suuruudesta syksyn teuraskauden aikana.

Selvityksen mukaan luonnonolosuhteiltaan poikkeuksellinen talvi aiheutti poronhoidolle merkittäviä lisäkuluja ja eläintappioita. Paliskunnat arvioivat tulevan teuraskauden vasaprosentin putoavan noin 45 prosenttiin ja teuraiden määrän jäävän 66 prosenttiin aikaisemmasta.

– Poroelinkeinon on pystyttävä luottamaan valtioon ja porovahinkolain toimivuuteen. Tällaisen katastrofaalisen vuoden jälkeen poronhoitajien tukeminen on nyt erittäin tärkeää, jotta porovahinkolailla olisi ylipäätään merkitystä, sanoo II varapuheenjohtaja Leo Aikio.

Lain porotaloutta kohdanneiden vahinkojen korvaamisesta (987/2011) tavoitteena on auttaa poronhoidon toimijoita selviytymään laajoista ja odottamattomista poronhoitoon kohdistuneista vahingoista. Laissa luonnononnettomuudella ja muulla tuholla tarkoitetaan poikkeuksellisia sää- ja luonnonolosuhteita, jotka merkittävällä tavalla estävät poroja käyttämästä tavanomaisia laitumiaan ja aiheuttavat huomattavaa lisäruokinnan tarvetta, aiheuttavat muuten porojen menehtymistä tai heikentävät muuten merkittävästi porojen mahdollisuutta selviytyä luonnossa.

– Nyt kaivataan nopeaa reagointia valtion suunnalta, syksyn teurasmäärien odottamiseen ei yksinkertaisesti ole aikaa. On kohtuutonta, että päätöstä joudutaan odottamaan seuraavaan talveen, tilanteeseen olisi pystyttävä löytämään ratkaisu, jatkaa puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso.

– Luonnonvarakeskuksen selvitys, paliskuntien kirjanpito sekä kuolleiden porojen määrä osoittavat korvauksen tarpeellisuuden. Näiden tietojen pohjalta tulisi pystyä jo jollain tavalla helpottamaan poronhoitajien taloudellisesti vaikeaa tilannetta, vaikka lopulliset tiedot teuraiden määristä ja porohävikistä tulisivatkin myöhemmin, sanoo elinkeinosihteeri Sarita Kämäräinen.

Luonnonvarakeskuksen mukaan paliskunnille tehty kyselytutkimus tuotti arviot ja ennakkotietoa porohävikin ja teurastuoton määristä. Maa- ja metsätalousministeriö odottaa lopullisia tietoja teuraiden määristä ja porohävikin suuruudesta syksyn teuraskauden aikana, ennen kuin asia etenee päätöksentekoon.

Talven 2019−2020 sää-, lumi- ja luonnonolosuhteiden poikkeuksellisuus ja vaikutukset poronhoitoon -selvitys tehtiin maa- ja metsätalousministeriön pyynnöstä. Luonnonvarakeskus laati porovahinkolaissa (987/2011) tarkoitetun selvityksen lumiolosuhteista mahdollisena laissa tarkoitettuna tuhona sekä sen vaikutuksista poronhoitoon.

Vielä vasonnan alkaessa lunta oli paljon ja olosuhteet vasomiselle hyvin haastavat. Kuva: Johanna Alatorvinen

 

Lisätietoja:

II varapuheenjohtaja Leo Aikio puh. 040 621 6505, leo.aikio(at)samediggi.fi

puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso puh. 040 687 3394, tuomas.juuso(at)samediggi.fi

elinkeinosihteeri Sarita Kämäräinen puh. 040 186 7258, sarita.kamarainen(at)samediggi.fi


Jaa sivu eteenpäin

Muita uutisia