Saamelaisten sote-palvelujen rahoitukseen ei luvassa parannusta tai muutosta nykytilanteeseen 

Lydia Heikkilä, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen (Poske) saamelaisyksikön suunnittelija 

Sote-uudistuksen laaja lakipaketti korjaa saamenkielisten palvelujen rahoitusta. Esityksen mukaan Lapin hyvinvointialueen (ts. hyvinvointialue, johon kuuluu saamelaisten kotiseutualueen kunta) saamaan valtionrahoitukseen on lisätty saamenkielisyyskerroin. Sen tarkoituksena on korvata saamenkielisten palvelujen järjestämisestä aiheutuvia kuluja. Tämä – äkkipäätä anteliaalta näyttävä ele – on tärkeä periaatteellinen edistysaskel ja korjaa edellisen sote-valmistelun puutteita. Käytännössä se ei kuitenkaan tuo parannusta tai muutosta nykyiseen tilanteeseen.

Pahimmillaan saamenkielisten ja kulttuurinmukaisten palvelujen saatavuus voi jopa heiketä.

Pahimmillaan saamenkielisten ja kulttuurinmukaisten palvelujen saatavuus voi jopa heiketä. Syy piilee siinä, että rahoituserä on ajateltu yleiskatteelliseksi.

Toisin sanoen perustettavan hyvinvointialueen hallinto voi käyttää summan parhaaksi katsomallaan tavalla, eikä sen käyttöä tarvitse seurata tai raportoida erikseen. Aivan kuten saamelaisten kotiseutualueen kunnat nykyisin toimivat. Summa säilyy suuruudeltaankin lähes samankokoisena, pienin viilauksin, jotka aiheutuvat siitä, että laskentaperusteeksi otetaan saamenkielisen väestön lukumäärä koko Lapin alueella. Tällä tarkoitetaan väestötietojärjestelmään äidinkielensä joksikin saamen kieleksi merkinneiden määrä. Muun muassa saamen kielilain yhteydessä on kuitenkin todettu, ettei tämä tieto ole kattava.

Laadukkaissa ja asiakaslähtöisissä sote-palveluissa tulee huomioida asiakkaan tai potilaan äidinkielen lisäksi hänen kulttuuritaustansa.

Tarkkaan ottaen, kyse ei ole vain saamenkielisistä palveluista. Laadukkaissa ja asiakaslähtöisissä sote-palveluissa tulee huomioida asiakkaan tai potilaan äidinkielen lisäksi hänen kulttuuritaustansa. Nämä seikat on todettu sote-alan keskeisessä lainsäädännössä, kuten laeissa potilaan tai sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista, sosiaalihuoltolaissa, vanhus- ja vammaispalvelulaeissa sekä lastensuojelulaissa. Ammattihenkilöstön kulttuurisella osaamisella on suuri, joskus ratkaisevakin, merkitys asiakkaan palvelukokemukseen ja hoidon tuloksiin.

Lukuisten tutkimusten ja selvitysraporttien mukaan saamenkielisten ja kulttuurinmukaisten palvelujen saatavuus on huono. Se ei ole kaikin osin edes tyydyttävällä tasolla. Esimerkiksi Totuus- ja sovintoprosessin valmistelun yhteydessä on noussut kipeästi esiin se seikka, että saamenkielisiä psykososiaalisia palveluja ei juurikaan ole saatavilla. Pohjoissaamenkielentaitoisia terapeutteja ja psykiatrisia sairaanhoitajia on vain muutamia sekä lisäksi muutama pohjoissaamenkielinen lääkäri perusterveydenhuollossa. Inarin- ja koltansaamenkielistä ammattihenkilöstä ei ole ollenkaan.

Nykyisin käytössä oleva rahoitusmekanismi ei ole toimiva

Voimme helposti päätellä, ettei nykyisin käytössä oleva rahoitusmekanismi ole toimiva. Merkittävä osuus saamelaisten kotiseutualueen kuntien saamenkielisistä palveluista tuotetaankin erillisen rahoituksen turvin. STM:n erillismäärärahan käytöstä sopivat kunnat yhdessä Saamelaiskäräjien kanssa. Määrärahan on todettu kohdentuneen suoraan saamenkielisten palvelujen saatavuuden parantamiseen.

Vastaavasti esimerkit sivistystoimen puolelta osoittavat, että sellaisia saamenkielisiä palveluja on saatavilla, joita koskee joko selkeästi määritelty lakisääteinen velvoite tai jotka saavat kohdennettua, täysmääräistä valtionrahoitusta. Esimerkiksi saamenkielistä varhaiskasvatusta, joka on subjektiivinen oikeus, on jokseenkin hyvin saatavilla saamelaisten kotiseutualueella. Samoin saamen kielen ja saamenkielistä perusopetusta, jotka korvataan toteutuneiden kustannusten mukaan.

Saamenkielisille sote-palveluille ei edelleenkään esitetä sitovaa järjestämisvastuuta eikä kohdennettua rahoitusta. Siten ei voida jatkossa taata sitä, että saamenkielisten palveluiden järjestäminen nousee riittävän huomion kohteeksi maakunnan tason päätöksenteossa.

Sen sijaan saamenkielisille sote-palveluille ei edelleenkään esitetä sitovaa järjestämisvastuuta eikä kohdennettua rahoitusta. Siten ei voida jatkossa taata sitä, että saamenkielisten palveluiden järjestäminen nousee riittävän huomion kohteeksi maakunnan tason päätöksenteossa. Tämä on huolestuttava seikka, etenkin, kun on kyse niukkojen resurssien jaosta, jossa eri sektorit ja toimialueet joutuvat kilpailemaan keskenään.

Rahoituksella on keskeinen rooli palvelujen järjestämisvastuun toteutuksessa, toimeenpanossa ja ohjauksessa. Se luo edellytykset lakisääteisten tehtävien toteutukselle. Siksi on tärkeätä, että rahoituksen määräytymisperusteet ja käyttö suunnitellaan parhaalla mahdollisella tavalla. Näin voidaan varmistaa palvelujen tarpeen mukainen saatavuus sekä palvelujärjestelmän mahdollisuudet toimia kustannustehokkaasti.

Lainsäädäntöön tuleekin sisällyttää korostunut velvoite saamenkielisten palvelujen järjestämiseen, joka koskee ainakin saamelaisten kotiseutualuetta. Myönnettävän määrärahan käyttötarkoitus tulee sitoa selkeästi saamenkielisten palveluiden järjestämiseen ja tuottamiseen.

Lainsäädäntöön tuleekin sisällyttää korostunut velvoite saamenkielisten palvelujen järjestämiseen, joka koskee ainakin saamelaisten kotiseutualuetta. Myönnettävän määrärahan käyttötarkoitus tulee sitoa selkeästi saamenkielisten palveluiden järjestämiseen ja tuottamiseen. Lisäksi saamenkielisiä ja kulttuurinmukaisia palveluja koskevan päätöksenteon tulee tapahtua yhteistyössä Saamelaiskäräjien kanssa, jotta turvataan saamelaisten riittävät vaikutusmahdollisuudet sekä lakisääteinen itsemääräämisoikeus alkuperäiskansana. Nämä ovat tärkeitä askelia saamenkielisten ja kulttuurinmukaisten palvelujen tosiasiallisen saatavuuden parantamiseksi ja sitä kautta yhdenvertaisuuden turvaamiseksi.

Lydia Heikkilä
Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen (Poske) saamelaisyksikön suunnittelija 

Tämä kirjoitus on ilmestynyt osana Saamelaiset sote-uudistuksessa -blogisarjaa.