Uudistettu koltansaamen kielioppikirja ilmestyi

Sääʹmǩiõl ǩiõllvueʹppes Koltansaamen kielioppi

Uudistettu koltansaamen kielioppikirja on ilmestynyt. Kirjan ovat käsikirjoittaneet Satu ja Jouni Mosnikoff, Eino Koponen ja Miika Lehtinen. Uudistettu painos on valmisteltu työryhmässä, johon kuuluivat Anna-Katariina Feodoroff, Tiina Sanila-Aikio, Miika Lehtinen ja Eino Koponen.

Koulutus- ja oppimateriaalilautakunnan puheenjohtaja Tauno Ljetoff on iloinen koltansaamen opetukselle välttämättömien oppimateriaalien edistymisestä. – Kielioppikirja on perusaineistoa, jota ilman kielen opetus olisi hankalaa. Kieliopin ilmestyminen juuri nyt on merkittävä tapaus. Koltansaamen kielen opetus koulussa on menossa eteenpäin ja yliopistossa on enemmän koltansaamen opiskelijoita kuin koskaan aiemmin, sanoo Ljetoff.

Koltansaamen kielen opettajana Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa toimiva Tiina Sanila-Aikio pitää kielioppikirjan ilmestymistä merkittävänä. – Koltansaamen kielityö on mennyt valtavia askeleita eteenpäin viimeisen kymmenen vuoden aikana ja siksi on tärkeää, että keskeinen kielioppikirja on ajantasaistettu. Uskon, että käytämme kielioppikirjaa koltansaamen kielen ja kulttuurin opiskelijoiden kanssa miltei joka päivä.

Kirjan on julkaissut Saamelaiskäräjät. Sen graafisesta suunnittelusta vastaa Anni Näkkäläjärvi.

Kirja on saatavissa Saamelaiskäräjien oppimateriaalien verkkokaupasta:

https://samediggi.fi/tuote/koltansaamen-kielioppi/


Jaa sivu eteenpäin

Muita uutisia